ROTU - THE BREED

TAUSTA JA ALKUPERÄ

Gordoninsetteri, kuten muutkin setterirodut, polveutuvat niin sanotuista setting spanieleista, jotka tunnettiin erityisesti kyvystä paikallistaa ja naulita kanalintuja paikalleen seisomalla. Britteinsaarilla oli jo 1600-luvulla väriltään musta-parkinruskeita settereitä, joita kutsuttiin nimellä black and tan setter. Näistä koirista on kehitetty gordoninsetteri Gordonin ja Richmondin herttuakunnassa, Banffshiressa, Skotlannissa 1700-luvulla.

Gordoninsetteriä pidetään vanhimpana setterirotuna. Rodun alkuvaiheista tiedetään hyvin vähän, mutta rodun kehitykseen merkittävästi vaikuttaneen Gordonin herttua Aleksander IV:nnen tavoitteena kerrotaan olleen seisojatyyppi, jolla olisi voimakas rakenne, mutta sellainen, joka sopisi erityisesti Skotlannin nummille ja vaikeisiin sääolosuhteisiin. Todennäköisesti tavoitteena on ollut luoda selkeästi muista lintukoirista erottuva skotlantilainen setterirotu, joka työskentelee hieman lähempänä metsästäjää kuin muut setterit.

Rotu oli 1800-luvun puolivälissä hyvin suosittu. Gordoninsetteri voitti maailman ensimmäisen virallisen koiranäyttelyn, joka järjestettiin Newcastle-on-Tyn'ssä 1859, ja Southill Parkissa järjestetyn ensimmäisen virallisen metsästyskokeen 1865. Oma rotu siitä tuli vuonna 1873, ensin Black and Tan Setter, mutta vuonna 1924 The British Kennel Club vaihtoi sille nimeksi Gordon Setter.

Gordoninsetterin suosio kasvoi näyttelytoiminnan myötä. Näin kehittyi iso ja raskas koiratyyppi, jolla ei ollut enää metsästyskäyttötaustaa. 1900-luvulla tämä johti kahden toisistaan poikkeavan tyypin kehittymiseen rodun sisällä. Syntyi nättelylinja ja käyttölinja.

Kaksi kaunista 1900-luvun alkupuolen koiraa. Kuvat kirjasta Setters - Irish, English and Gordon (M. Ingle Bepler, C. W. Ryan, 1937)

RODUN VAIHEET SUOMESSA

Gordoninsetterit tulivat Suomeen 1850-luvun jälkeen samoja reittejä, kuin muutkin brittiläiset kanakoirarodut, aluksi lähinnä Venäjältä. Upseerit olivat siellä palvellessaan tutustuneet kanakoirametsästykseen ja toivat kotiin tullessaan koiria mukanaan. Kanakoirametsästyksen tultua myöhemmin tutuksi myös suomalaisille metsästäjille alettiin gordoninsettereitä tuoda myös Englannista, Norjasta ja Ruotsista.

Maamme ensimmäisissä kanakoirakokeissa vuonna 1893 esitettiin tohtori G. Schnitt'in omistama gordoninsetteri Nori, josta lähtien gordoninsettereitä nähtiin koetilaisuuksissa yli vuosisadan vaihteen. Sen jälkeen ne puuttuivat lähes täysin kokeistamme aina 1980-luvulle saakka.

1900-luvun alussa Suomessa oli muutama gordoninsetterikasvattaja. Tuolloin rekisteröitiin kolmisen koiraa vuodessa ja niillä osallistuttiin kokeisiin sekä näyttelyihin. Vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen rekisteröinnit loppuivat lähes kokonaan, kunnes ne lähtivät nousuun 1980-luvun lopulla. 1990-luku oli rodun varsinainen läpimurto Suomessa ja gordoninsetteri vakiinnutti nykyisen asemansa.

Nykyisin rekisteröidään vuosittain noin 80 gordoninsetteriä. Alkuperältään tämän päivän suomalaiset gordoninsetterit ovat pääasiallisesti muista Pohjoismaista, Australiasta sekä Pohjois-Amerikasta.

PERINNÖLLISET SAIRAUDET

Gordoninsetteriä voidaan pitää kohtuullisen terveenä rotuna. Jalostusvalinnoilla ja PEVISA -ohjelmalla on saatu karsittua lonkkaniveldysplasiaa vähemmälle, mutta tutkimuspakkojen puuttuessa moniin muihin sairauksiin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.

Edelleen rodussa kuitenkin tavataan em. lonkkadysplasiaa sekä muita luustosairauksia, kuten kyynärniveldysplasiaa sekä muutoksia selkärangassa. Joissakin ruotsalaisissa linjoissa tavataan SLO:ta, joka on kynsien rappeutumaa aiheuttava perinnöllinen sairaus. Rodussa esiintyy myös jonkin verran silmäsairauksia kuten PRA:ta sekä kaihia. Meillä Suomessa olevat linjat ovat onneksi kutakuinkin terveitä.

PEVISA= perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma, vaatii jalostukseen käytettäviltä gordoninsettereiltä lonkkien kuvaamisen aikaisintaan 12 kk ikäisenä. Raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste C, joka tarkoittaa lieviä muutoksia. Usein C lonkkaisilla koirilla ei ole mitään ulkoisia merkkejä lonkkien löysyydestä ja ne pystyvät elämään koko ikänsä ilman lääkityksiä tai hoitoja.

Lonkkadysplasia
Lonkkaniveldysplasia on lonkkanivelenkehityshäiriö, jossa lonkkamalja ja reisiluunpää eivät sovi täydellisesti yhteen. Dysplasian kehittymiseen vaikuttaa suuri joukko geenejä sekä erilaiset ympäristötekijät. Lonkkaniveldysplasia on koirilla yleinen, perinnöllinen sairaus ja se on ongelmallinen varsinkin suurikokoisilla ja nopeasti kasvavilla roduilla. Dysplasian kehitys alkaa jo pentuvaiheessa. Lonkkadysplasiaa sairastavalla koiralla reisiluunpää ja lonkkamalja eivät ole yhdenmuotoiset ja tekevät näin lonkasta löysän.

Lonkkaniveldysplasian oireet tulevat esiin vasta pennun kasvaessa. Luovutusikäisestä pennusta ei voi sanoa, tuleeko siitä terve aikuisena. Ensimmäiset oireet saattavat tulla esiin n. 5 kk iässä, jolloin koiran ylösnousu ja liikkeelle lähtö voivat olla jäykkää. Muita oireita ovat haluttomuus liikkua ja takaraajojen epänormaalit liikkeet. Lonkkanivelet voivat myös naksua, kun reisiluun pää tulee pois lonkkamaljasta ja naksahtaa takaisin (vaikea dysplasia). Epäsopiva reisiluu saattaa hangata lonkkamaljan rustopinnan rikki, ja seurauksena on kivulias nivelrikko.

Lonkkakuvauksien arvot D ja E ovat sairaita ja C:ssä on lieviä muutoksia. A ja B ovat normaaleja, terveitä lonkkia.

Lonkkakuvaustuloksia katsoessa pelkkä kirjain ei kerro koko totuutta. A lonkkaisella koirallakin voi olla myöhemmin nivelrikkoa ja C lonkkainen voi olla saanut tuloksensa, koska eläinlääkäri on ottanut epäselvät kuvat.

Kyynärniveldysplasia
Kyynärniveldysplasiassa (kyynärnivelen kasvuhäiriössä) on erilaisia vauriotyyppejä, jotka voidaan jakaa seuraavasti:

A) Häiriöt luunmuodostuksessa ja -kasvussa (osteokondroosi) B) Kyynärpään sakaran irtautuminen tai rapautuminen (Processus anconaeuksen irtopalamuoto) C) Kyynärnivelen/olkavarren sulkijalisäkkeen irtoaminen tai rapautuminen (Processus coronoideus irtopalamuoto)

Kaikki vauriotyypit voivat esiintyä yksinään tai yhdessä.

Osteokondroosia esiintyy olka-, kyynär-, polvi- ja kinnernivelissä. Osteokondroosi alkaa rustossa, jonka pitäisi luutua joko putkiluuksi tai luunpääksi. Sairas rusto ei luudu ajallaan vaan paksuuntuu nivelissä, jolloin se ei vastaa terveen nivelen pintaa, sen kestävyys heikkenee ja paksuuntuneeseen, sairaaseen rustoon syntyy halkeama. Halkeamaan pääsee nivelnestettä ja nivel tulehtuu, jolloin koira saa kipuja ja alkaa ontua. Tätä osteokondroosin muotoa hoidetaan tavallisesti kirurgisesti puhdistamalla nivelrustovauriot.

Processus coronoideus, irtopalamuoto, on kyynärnivelen kehityshäiriö. Kyynärnivelen muodostavat sekä kyynärluu ja värttinäluu. Näiden molempien luiden on kasvettava samaan tahtiin, jotta niiden muodostama nivel on normaali ja toimintakykyinen. Tämä nimenomainen kehityshäiriö ilmenee kyynärnivelen alapinnan siinä osassa, jonka muodostaa kyynärluun sivulisäke. Sairauteen johtavassa nivelessä nivelpinnat eivät ole kehityksen aikana kasvaneet tasaisesti, vaan kyynärluun nivelpinta voi olla jopa pari millimetriä korkeammalla kuin värttinäluun pinta. Rasituksessa tällainen nivel on erittäin altis vaurioitumiselle, jolloin korkeammalla oleva nivelpinta halkeaa, murtuu tai kuluu. Vauriot voivat siis ilmetä yht'äkkisesti leikin yhteydessä tai hitaammin jatkuvan kulutuksen vuoksi. Tällainen osteokondroosi hoidetaan poistamalla kirurgisesti nivelestä vahingoittunut rusto ja mahdolliset rustosta irronneet irtopalat.

Processus anconaeuksen irtopalamuoto on myös kyynärnivelen kehityshäiriö. Tässä kyynärluun kärki kyynärnivelen yläosassa ei kiinnity normaalisti muuhun niveleen ja olkaluuhun. Ennen lopullista luutumistaan kyynärluun kärki on altis vaurioille ja kärki saattaa irrota kokonaan aiheiuttaen koiralle pahaa ärsytystä, kipua ja turvotusta kyynärniveleen. Tätä muotoa tavataan yleensä saksanpaimenkoirilla ja hoitona on suhteellisen vaativia kirurgisia toimenpiteitä.

Kyynärniveldysplasian syinä asiantuntijapiireissä pidetään seuraavina:

a) Liikuntaelinten ylikuormitusta kasvuaikana. b) Liiallista valmiiksi tasapainotetun ravinnon täydentämistä lisäkivennäisillä (virheellinen kalsiumin ja fosforin annostus). c) Kasvun maksimointi liian energiapitoisella täysrehulla voimakkaimman kasvun aikana (pienten rotujen ruokaa suurille roduille). d) Perinnölliset tekijät. Perinnölliseltä taustaltaan kyynärniveldysplasiaa pidetään e) polygeenisesti eli monen eri geenin välityksellä periytyvänä sairautena.

PRA (rcd4) - etenevä verkkokalvon surkastuma
Helmikuussa 2009 varmistui, että gordoninsetterit voivat kärsiä autosomaalisesta, resessiivisesti periytyvästä mutaatio geenistä, joka aiheittaa PRA:ta. Gordoninsettereillä tämän on todettu olevan 'myöhemmin ilmenevää' tyyppiä (rcd4) jolloin sairauden oireet alkavat vasta yli 10 vuoden iässä. Silmäpeilauksella voidaan toki havaita alkavia verkkokalvon muutoksia jo aikaisemmalla iällä.

PRA (Progressive Retinal Atrophy) eli verkkokalvon etenevä surkastuminen on silmäsairaus, joka johtaa vähitellen koiran sokeutumiseen. Ensimmäisiä oireita on yleensä hämäräsokeus, joka saattaa ilmetä koiran haluttomuutena mennä ulos pimeällä tai epävarmana käytöksenä pimeällä tutussakin ympäristössä. Vähitellen näkö heikkenee myös päivänvalossa. Sairaus on molemmissa silmissä, mutta se voi kehittyä niissä eri nopeudella. Näkö huononee asteittain, ja sairauden eteneminen voi kestää muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. PRA aiheuttaa usein myös mykiön samentumia, ja koiralle voi kehittyä samalla harmaakaihia.

PRA periytyy yksinkertaisesti resessiivisesti eli sairaan koiran on täytynyt saada kummaltakin vanhemmalta geeni. Yhdellä geenillä koira on sairauden kantaja.

CCA - pikkuaivojen rappeumatauti, ataksia
CCA:ta (cerebellar cortical abiotrophy) on dokumentoitu olevan gordoninsettereillä vähintäänkin 60-luvulta asti. Tautia esiintyy maailmanlaajuisesti sekä näyttö- että käyttölinjoissa.

CCA:ssa pikkuaivot alkavat rappaeutua ja aiheuttavat koiralle koordinaatiohäiriötä. Ensimmäiset merkit sairastumisesta tulee 4 kuukauden ja 4 ikävuoden välillä. Taudin etenemiseen saattaa mennä useita vuosia.

Tauti ei ole maailmanlaajuisestikaan ongelma, sillä sairaat yksilöt karsiutuvat luonnollisesti jalostuksesta. Joskus tietenkin käy vain huono tuuri ja tietämättään tekee yhdistelmän kahdella kantajalla. CCA:ta geenitestataan koko ajan enenevissä määrin ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä useampi kasvattaja testauttaa kaikki jalostukseen käytettävät yksilöt.

CCA periytyy yksinkertaisesti resessiivisesti eli sairaan koiran on täytynyt saada kummaltakin vanhemmalta geeni. Yhdellä geenillä koira on sairaden kantaja.

JRD - nuoruusiän munuaisten toimintahäiriö
JRD (Juvenile Renal Disease) on perinnöllinen sairaus, jossa nuoren koiran munuaiset tuhoituvat lopulta täysin. Sairauden puhkeamiselle ei ole tiettyä ikää, muttta usein oireet ilmenevät ennen kahden vuoden ikää. Munuisten vajaatoimintaa ei huomaa oikeastaan ennen kuin vasta sitten, kun yli 80 % munuaisista on tuhoitunut. Tällöin ei ole enää juuri mitään tehtävissä.

Gordoninsettereiden kohdalla ei ole pystytty näyttämään kuinka sairaus periytyy. JRD:tä on jonkin verran tutkittu, mutta sairaus on melko harvinainen ja tutkimusmateriaalia on vaikea saada. JRD:hen on paikallistettu yksi geeni, mutta samaa geeniä löytyy myös täysin terveiltä yksilöiltä.

Kilpirauhasen vajaatoiminta
Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) on sisäerityssairaus. Sairauden diagnosointi voi olla vaikeaa ja aikaavievää, sillä kilpirauhasarvoihin vaikuttavat monet tekijät. Pelkillä verikokeilla ei saada tehtyä diagnoosia.

Vajaatoiminnan oireita on monia, mm. koiran väsyminen, turkin huonokuntoisuus ja lihominen. Hoitona käytetään elinikäistä lääkitystä.

Osa kilpirauhasen vajaatoimintaa aiheuttavista tiloista on perinnöllisiä. Vajaatoiminnan periytymismekanismia ei kokonaisuudessaan tunneta. Sairaat koirat pitäisi poistaa jalostuskäytöstä heti diagnoosin jälkeen.

SLO - kynsien rappeumatauti
SLO (symmetrical lupoid onychodystrofy) on Lupus-sairauksia muistuttava kynsisairaus, jossa aikaisemmin täysin terveeltä vaikuttaneelta koiralta irtoaa kynsi tai useampia. Myös eriasteisista kynsien lohkeamisista on raportoitu. Pahimmassa tapauksessa tämä rampauttaa koiran kunnes uudet kynnet ovat kasvaneet takaisin.

Sairaus voi puhjeta millä iällä tahansa, mutta yleisimmin vasta 4-5-vuotialla koirilla. SLO:n periytymismekanismia ei tunneta, mutta sen oletetaan johtuvan autoimmuuunisairaudesta.

Sairautta on raportoitu Suomessa vasta 2000-luvulla ja USA:ssa tehtiin ensimmäinen tieteellinen kuvaus 1994.

LUONNE

Gordoninsettereille ei ole tyypillistä, kuten punaiselle serkulleen, rynnätä heti vieraiden ihmisten syliin, vaan ne ovat hieman välinpitämättömiä sivusta seuraajia, eivät kuitenkaan arkoja. Muita koiriakin kohtaan useat gordonit ovat todella välinpitämättömiä. Omaa perhettään kohtaan ne ovat kuitenkin lojaaleja ja rakastavat tarkkailla perheen tekemisiä lähietäisyydeltä - olla kaikessa mukana.

Gordoninsetterit elävät 'omassa maailmassaan' ja niiden ymmärtämiseen tarvitaan rutosti huumorintajua. Kaikkein miellyttämisenhaluisin rotu ei ole, mutta ne tykkäävät touhuta ihmisen kanssa ja yrittää parhaansa. Gordonin kouluttamisessa tarvitaan kärsivällisyyttä, määrätietoisuutta ja pitkää pinnaa. Luonteensa puolesta gordonit eivät ole helpompia harrastuskoiria, mutta onneksi poikkeusyksilöitäkin löytyy. Rodun älykkyydestä ollaan montaa mieltä, mutta usein ne ovat omistajaansa fiksumpua ja keksivät mitä kummallisimpia juttuja.

Rotu on temperamentiltaan vilkas. Niillä on hyvä huomiointikyky ja ne sopeutuvat uusiin tilanteisiin nopeasti. Yleisesti gordonit ovat myös toimintakykyisiä koiria. Ne pystyvät toimimaan ja suoriutumaan niitä pelottavissa tilanteissa oikealla tavalla ja tarvittaessa voittamaan pelkonsa.

Terävyys gordoneilla on kohtuullinen eli ne saattavat reagoida aggressiivisesti puolustaessaan itseään uhkaavissa tilanteissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että niiden kuuluu hyökätä tai purra. Gordonilla ei saa olla tarvetta jatkaa hyökkäystään uhan loputtua. Puolustushalua, eli synnynnäistä tarvetta puolustaa laumaansa, niillä ei juurikaan ole, mutta yleensä kuitenkin kaikki 'vieraat tunkeilijat' haukutaan ja tarkistetaan. Setteriroduista gordonit ovat kaikista vartiointiviettisimpiä.

Rodun luonne ei ole vuosien saatossa muuttunut radikaalisti ja edelleen rodussa tavataan arkoja ja aggressiivisia yksilöitä. Näitä poikkeusyksilöitä tavataan sekä näyttö- että käyttölinjoissa. Yleisesti gordonilla on kuitenkin rohkea, avoin ja tasainen luonteenlaatu.

'Älykäs, palvelualtis ja itsetietoinen. Rohkea, avoin, ystävällinen ja tasainen luonteenlaatu' (rotumääritelmä).

Rotu sopii aktiiviseen perheeseen, jossa ollaan valmiita panostamaan koulutukseen ja vilkkaan, ison koiran tuomiin haasteisiin. Sanon aina, että kun ensimmäiset kaksi-kolme vuotta kestää luovuttamatta, niin sen jälkeen kaikki on helppoa ja rotu mitä ihanin. Mitä enemmän panostaa koulutukseen ja tapakasvatukseen pentuna sitä helpommalla pääsee nuoren koiran kanssa. Vaikein aika on koiran ollessa 9-15 kuukauden ikäinen.

ULKONÄKÖ

Gordoninsetteri on keksikokoa suurempi, tyylikäs, sulavalinjainen ja vahvarakenteinen rotu, kauttaaltaan tasapainoinen. Se on rakenteellis-toiminnalliselta tyypiltään jotain laukkaajan ja ravaajan välistä. Tämä tarkoittaa sitä, että koko rodun olemuksessa huokuu nopeus, kestävyys ja synnynäinen tarve päästä juoksemalla eteenpäin. Myös näyttelykehissä gordonin on päästävä eteenpäin tehokkaalla, vaivattomalla, pitkäaskelisella ja maatavoittavalla liikkeellä.

Linkki rotumääritelmään